Partiolaisten adventtikalenteri luovutettiin Tasavallan presidentille ja hänen puolisolleen

(SP-FS/Helsinki) - Partionuoret Lauri Koistinen ja Milla Kajala veivät jouluterveisiä Mäntyniemeen partiolaisten adventtikalenterien muodossa. Adventtikalenterit vastaanottivat Tasavallan presidentti Sauli Niinistö ja hänen puolisonsa Jenni Haukio. Presidenttipari oli silminnähden ilahtunut kalentereistaan. - Tämä näyttää oikein hyvältä. Viime vuonna partiolaisten kalenteri olikin ainoa joulukalenterimme, saa nähdä, miten tänä vuonna käy, rouva Haukio pohti.

Presidentti Niinistö oli kiinnostunut partion kuulumisista. - Partiolla menee nyt todella hyvin ja jäsenmäärä on saatu pitkästä aikaa nousuun, Turusta kotoisin oleva Koistinen kertoi. Niinistö kertoikin nähneensä televisiossa pätkän, jossa kerrottiin partion suosiosta ja maahanmuuttajien ottamisesta mukaan toimintaan. - Tämä on hyvin mielenkiintoista. Hienoa kuulla, että harrastuksen suosio on kasvanut, Niinistö pohti. Sekä Niinistöllä että Haukiolla on kokemusta partiosta lapsuudesta. Niinistö oli mukana pari vuotta ja Haukio alakoulusta aina 12-vuotiaaksi asti. - Tykkäsin toiminnasta todella paljon, mutta harrastuksia oli niin paljon, että jostain piti karsia, Haukio kertoi.

Niinistöllä partiotaival katkesi siihen, että etäisyys kokoontumispaikalle kasvoi liian suureksi. Muistoja partiovuosilta on kuitenkin jäänyt: - Muistan erityisen hyvin, kun lippukunnanjohtajamme Kasse-setä tuli kertomaan meille, että nyt on vanhus kadonnut, ja meidän pitää lähteä häntä etsimään. Olimme tietysti ihan tulisilla hiilillä lähtiessämme etsintäreissulle. Pettymys olikin aika suuri, kun selvisi, että kyseessä olikin vain Kasse-sedän keksimä harjoitus. Niinistö ja Haukio toivovat, että partio kasvaa ja että yhä useammalla olisi mahdollisuus tulla mukaan toimintaan. - Partio olisi hyvä vaihtoehto monelle netin ja pelien ääressä viihtyvälle. Partiotaitojen opettelulla voidaan hyvin vastata myös tälle nykyajan uusavuttomuusilmiölle, Niinistö pohti.

Katso adventtikalenterien myyntipaikat täältä | | Kaikkien adventtikalentereiden kuvat vuodesta 1947

(article reposted from www.partio.fi)

Are you sure you want to delete this?
Welcome to Scout.org! We use cookies on this website to enhance your experience.To learn more about our Cookies Policy go here!
By continuing to use our website, you are giving us your consent to use cookies.